Klassikon tarina

Fitness Classicin tarina alkoi vuonna 1997, jolloin järjestettiin ensimmäinen Kike Elomaa Fitness Classic -kilpailu. Keväälle oli tarvetta järjestää jokavuotinen tapahtuma, josta valittiin kilpailijoita huhti-toukokuussa järjestettäviin Fitnessin Euroopan Mestaruuskilpailuihin. Suomen Fitnessurheilu ry:n silloinen esijärjestö Ms. Fitness Finland ry. kysyi 1981 Ms. Olympia -voittaja Kike Elomaata uuden kilpailun ja lajin kasvoksi ja hän suostui, koska olihan kyseessä kuntoilun ja terveellisten elämäntapojen eteenpäinvieminen.

Fitnessklassikko on pidetty Lahden konserttitalolla (1997), Helsingin Kulttuuritalolla (1998-1999, 2001-2011, 2013-2019), Helsingin Messukeskuksessa (2000) ja Turun konserttitalolla (2012). Vuonna 2020 Klassikkoa siirrettiin 8 viikkoa koronapandemian takia ja lopulta se peruttiin ja vuonna 2021 kilpailun siirtäminen huhtikuulta kesäkuulle mahdollisti kilpailun, mutta ei yleisön mukana oloa koronan takia.

Fitness Classic on Suomen toiseksi suurin vuosittainen fitnessurheilukilpailu ja se on tunnustettu aina ulkomaita myöten, johtuen monista urheilija- ja VIP-vieraista vuosien varrelta.

Fitness Classicissa on ollut superkuuluisia esiintyjiä ja kilpailijoita, kuten 1998 Fitness Olympia tanskalainen Saryn Muldrow. Vuonna 1999 järjestettiin Fitness Classicin yhteydessä IFBB Pro Fitness -kilpailu, johon otti osaa kaikki sen aikaiset huiput kuten hallitseva Fitness Olympia -voittaja Mary Yockey (1.), Lena Johannesen (2.), Timea Majorova (3.), Stacy Simmons (4.), Maiken Emborg (5.), Alexandra Beres (6.) sekä suomalaiset Marjo Krishi, Tarja Heikkilä ja Jutta Valtonen.

Vuonna 2008 Fitness Classicin yleisö näki ja koki tulevan 7-kertaisen Mr. Olympia Phil Heathin poseerauksen ja seminaarin. Myös venäläinen Alexander Lesukov ja Mr. Olympia -huippu William Bonac viihdyttivät yleisöä 2010 -luvulla. Klassikon sivuohjelmina ovat olleet erilaiset kehonrakennus- ja voimanostokilpailut sekä huippuseminaareja, joissa on nähty maailmantähdistä Suomen kovimpiin nimiin.

Fitness Classicin pääsponsorina ovat olleet mm. seuraavat yritykset ja tuotemerkit: Dynamic Colosseum (1997), Prolab (1998-1999), United Feelings (2000), Sporting (2001), B&K Sports Magazine (2002), Nutri Plus (2003), Boosman (2005-2006), Force (2007-2008), Met-Rx (2009), WNT Sport (2010), Tehoravinne (2012), Disturb (2013 & 2018), Fitnesstukku (2014), Sportyfeel (2015-2016), Kultajousi (2019) ja Nocco (2021).

Kilpailijamäärä on ollut erittäin korkea joka kevät. Tässä viimeisen viiden vuoden tilasto lisättynä 2023 osanottajilla.
2018 – 340
2019 – 316
2020 – koronakevät, kilpailua ei saanyt pitää
2021 – 323
2022 – 361
2023 – 449

Tässä kaikki julisteet vuosien varrelta 1997-2019: